Kello kuusi-nolla-yksi. Asukkaat ovat heränneet siihen, kun sängyn pääpuoli nousi ylös ja nosti heidät puoli-istuvaan asentoon. Samalla syttyi himmeä aamuvalaistus ja kaiuttimet alkoivat soittaa pehmeää tiluliluaan.

- Voi helkkari. Unohdin tehdä sen muutoksen, mies sanoi. - Nuku vaan, kulta. Käyn äkkiä koneella ja tuun takaisin.

- Hmmph, nainen mutisi ja yritti kääntää kylkeä hankalassa asennossaan.

Mies heitti aamutakin päälleen, sijoitti jalkansa tohveleihin ja kiiruhti alakertaan kohti talon sydäntä, tietokonetta. Sinne tänne sijoitetuista kaiuttimista kuului jo tavanomainen aamuliturgia:

"Hyvää huomenta, asukkaat. Tänään on perjantai, yhdeksästoista tammikuuta. Nimipäivää viettävät Heikki, Henri, Henrik ja Henrikki. Ulkolämpötila on miinus kaksikymmentäkolme astetta, sää selkeä. Ilmastointi siirretty kolmosteholle, makuuhuoneiden tuuletus aloitettu, lämmintä vettä saa kahden tunnin ajan, samoin kuin keittiön ja wc:n pistorasioista virtaa. Hyvää työ- ja koulupäivää, muistakaa pukeutua lämpimästi."

Mies käynnisti tietokoneen ja siirtyi 'talon järjestelmät' -valikkoon. Hän avasi kalenterin ja muutti 'poikkeus' -asetuksista päivän vapaapäiväksi. Heidän oli tarkoitus lähteä hyvissä ajoin tänään talvilomareissuun. Lopuksi hän vahvisti muutoksen henkilökohtaisella salasanallaan ja painoi 'lähetä' -nappia. Mitään ei tapahtunut.

Hetken ihmeteltyään hän sai ruudulle ilmoituksen: "Verkkoyhteys ei käytettävissä, häiriö taloautomaatiokeskuksen palvelimella. Yritä myöhemmin uudelleen."

Mies kirosi. Hän painoi 'peruuta' ja ryhtyi etsimään offline-tilasta annettuja ohjeita. Täytyi yrittää kääntää koko järjestelmä manuaaliohjaukselle.

- Onnistuuko, kysyi vaimo hänen takaansa.

- Ai, hei kulta. Etkö saanut unta?

- No en. Siellä jäätyy.

- Tässä on joku yhteyshäiriö. Pitää vissiin kääntää automatiikka pois päältä.

- Voi olla, ettei onnistu. Kuulin jostain, että sekin vaatii keskuksen vahvistuksen.

- Ei kai? No jätetään sitten pyyntö päälle, mä en ehtinyt käydä edes kusella.

- Anna olla. Keitetään kahvit.

Mies laittoi kuitenkin uuden pyynnön vetämään ja klikkasi sen toistamaan itseään minuutin välein.

 

Kello kuusi-kahdeksantoista. Asukkaat ovat keittiössä. Nainen on laittanut kahvin tippumaan keittimessä ja valmistaa paahtoleipiä. Mies on hakenut päivän lehden ja katselee samalla toisella silmällä aamutelevision lähetystä seinälle kiinnitetystä taulumallista. Tietokone piippaa huoneessaan varoitusta, koska lastenhuoneen ikkuna on suljettu väkivalloin. Lasten sängyt eivät olleet kytketty herätysjärjestelmään, joten he nukkuvat vielä.

Yhtäkkiä televisiokuvaan ilmestyi ikkuna: "Teille on 1 uusi viesti." Mies painoi nappia kaukosäätimestä ja viesti aukesi ruutuun samalla, kun monotoninen koneääni alkoi lukea sitä kaiuttimista:

"Tämä on älytalokeskus. Keskus vahvistaa pyyntönne siirtyä 'pitkään poissa' -statukseen. Muutos tapahtuu välittömästi. Lämmitystä pudotetaan kolmekymmentä prosenttia, ilmastointi säädetään minimiin- "

- Ei perkele!, mies manasi ja ryntäsi kohti tietokonehuonetta tohvelit jaloissa louskuen.

" - sähköä vain ylläpitojärjestelmälle ja kylmälaitteille. Hälytysjärjestelmä aktivoidaan kolmen minuutin kuluttua ja on purettavissa vain saamallanne 'palaan matkoilta' -koodilla. Muistakaa ottaa se mukaan. Hyvää lomaa."

Tietokone sammutti itsensä juuri, kun mies ehti huoneeseen. Sitten sammuivat valot...

 

(Tarina jatkuu....)

 

Älytalo - part 2

 

Mies pyörähti ympäri ja oli juosta vaimonsa nurin. Tämä ojensi taskulamppua ja tivasi selitystä.

- Miksi valojen piti heti sammua?

- En tiedä. Missä se lomakoodi on?

- Ei hajuakaan. Eihän me olla sitä vielä ehditty tarvita.

Mies paineli eteiseen ja avasi hälytyskeskuksen suojakannen. Punaiset ja vihreät ledit vilkuttivat sanomaansa. Numeronäppäinten yläpuolella kävi kello: 02.29... 02.28... 02.27....

Mies kokeili kaikkia nappuloita, mutta näyttö kysyi jatkuvasti: 'ANNA KOODI'. Heidän kummankaan henkilökohtainen koodinsa ei kuitenkaan pysäyttänyt kelloa. Yksi punainen ledi lisää syttyi osoittamaan, että tietokonehuoneessa on jokin vialla. Vaimo yritti kai käynnistää konetta uudelleen.

"Hyvät asukkaat. Aikaa poistumiseen on vielä kaksi minuuttia."

Mies paukautti hälytinkotelon kiinni ja meni nostamaan puhelimen luurin. Se oli mykkä. Kiroillen hän lähti hakemaan kännykkäänsä yläkerrasta. Ylätasanteella hän totesi lasten ilmeisesti nukkuvan vielä rauhallisesti. Onneksi he olivat älynneet vaatia, ettei siihen huoneeseen asenneta vielä kaiuttimia.

Alas tullessaan hänellä oli jo soitto menossa keskukseen. Vaimo seisoi tietokonehuoneen ovella palava kynttilä kädessään. Mies tuumi, että jossain toisessa maailmassa tämä olisi käynyt enkelistä.

- Ei käynnisty. Lähettää kyllä jotain, luultavasti hälytystä, enkeli sanoi.

Mies huokasi raskaasti, mutta puristi enkelin käsivartta rohkaisevasti. - Kyllä kaikki selviää, otetaan iisisti vaan.

- Älytalokeskus, hyvää huomenta. Kuinka voin palvella?, sanoi puhelin hänen korvallaan.

Mies esitteli itsensä ja kertoi osoitteensa. - Meillä on täällä pienimuotoinen paniikki teidän laitteidenne kanssa. Talo beeb katkaisi sähköt ja lämmityksen, kun halusimme vain nukkua tänään hieman pidempään.

- Vai niin, sepä harmillista. Pitää tarkistaa tilanne täältä. Lopettakaa nyt tämä puhelu ja odottakaa hetki. Soitan teille takaisin. Kiitos soitostanne.

"Hyvät asukkaat. Aikaa poistua talosta on yksi minuutti."

 

Kello kuusi-kolmekymmentäkuusi. Asukkaat ovat taas keittiössä, tällä kertaa kaikki. Hätävalaistukseen haetut kynttilät on sammutettu. Niitä ei tarvita, koska lähes kaikki valot vilkkuvat. Lapset eivät ole heränneet kuitenkaan niihin, eivätkä ulko-ovien kuuluvaan loksahdukseen niiden mennessä takalukkoon - sellaiseen, joka aukeaa vain ulkopuolelta, eivätkä edes pikkuhiljaa hiipivään kylmyyteen. He ovat heränneet talossa raikuvaan, korvia viiltävään hälytyssireeniin. Asukkaat siis istuvat pöydän ympärillä ja pitelevät korviaan. Mies tuijottaa puhelintaan ja hörppää välillä haaleaa kahviaan. Lapsille ei ole järjestynyt kuin lämmintä mehua ja keksejä ruokakomerosta. Jääkaappi kun ei aukea. Vihdoin puhelin soi.

- Haloo!, mies karjaisi.

- Keskuksesta, huomenta taas. Anteeksi viivytys. Mikä siellä on tilanne nyt?

- Mikä siellä on tilanne... ettekö kuule? Täysi helvetti!

- Joo, tuota noin. Olemme saaneet beeb sieltä hälytyksen kulunvalvontaseurannan kautta ja lisäksi tietokonettanne on-

- Nyt lässytys seis! Olemme vankeina omassa kodissamme. Emme saa hälytystä loppumaan, emmekä pääse ulos täältä. Emme edes ikkunoista! Emme halua ruveta rikkomaan niitä vielä. Tehkää jotain!

- Tuota tuota. Tilannehan on nyt se, että te olette matkoilla ja talo olettaa siihen tunkeudutun. Hälytystä ei valitettavasti voi purkaa ilman tätä tilannetta varten saamaanne koodia. Sen pitäisi löytyä irrotettavana tarrana Älykoti-kansiostanne.

- Siis me emme ole matkoilla, vaan keittiössä! Ja sitä koodia ei ole enää siellä kansiossa. Olen piilottanut sen, enkä muista mihin.

- Talon mielestä te olette matkoilla. Mutta hyvä on. Soitan esimiehelleni, vaikka hän ei näin varhaisesta herätyksestä tule pitämäänkään. Palaan asi- beebeeb

Se oli siinä. Puhelin pimeni.

- Jäikö sun puhelin ylös?, mies kysyi. - Ja onko siinä akkua?

- Taisi jäädä, ja on kai. Odota, kun haen sen.

Nainen nousi pöydästä, mutta putosi samantien takaisin istumaan. Megafoniin huudettiin aivan oven takana. Räikynä ylitti jopa sireenin ulvonnankin:

"Tämä on poliisi. Talo on piiritetty. Toistan, talo on poliisin piirittämä. Tulkaa etuovesta ulos, rauhallisesti ja kädet ylhäällä."

-Äkkiä matalaksi!, mies huusi.

Ja niin veti onnellinen älykotiperhe maihin ruokapöytänsä alle. Valot vilkkuivat ja sireeni soi. Mies ajatteli, että jos tämä olisi elokuva, niin seuraavaksi alkaisi kai sataa lasia niskaan. Tai jos he olisivat päässeet ajoissa ulos, niin auto ei ainakaan käynnistyisi. Mitä leffasankari tekisi nyt? Hän katseli pöydän alla kyhjöttävää perhettään. Mikä alennustila! Hänkö tähän oli syyllinen? Vaimo ja lapset katsoivat vakavina takaisin. Kukaan ei näyttänyt paniikkiaan. Fiksuja muksuja, täytyy myöntää. Ja muija. Itsensä hän tunsi täydelliseksi idiootiksi. Ei ollut hänestä sankariksi. Hän huomasi puristavansa yhä kuollutta kännykkää kädessään ja oli juuri aikeissa heittää sen menemään, kun hän muisti.

Akun alla, saatana! Hän repäisi kuoren auki ja irrotti akun. Keltainen kooditarra oli tallessa piilopaikassaan.

"Täällä on poliisi. Talo on piiritetty. Tulkaa etuovesta ulos kädet ylhäällä. Aikaa kolmekymmentä sekuntia. Toistan, aikaa kolmekymmentä sekuntia!"

Mies ryömi eteiseen ja nousi varovasti seinään tukien seisomaan. Hän avasi hälytinkeskuksen kannen ja syötti koodin. Sireeni hiljeni ja valot rauhoittuivat palamaan eteiseen ja keittiöön. Ulko-ovi loksahti kuuluvasti takalukostaan.

"Tervetuloa kotiin, asukkaat. Talon järjestelmät käynnistetään 'kotona' -tilaan odottamaan lisäohjeita. Toivottavasti lomanne oli rentouttava ja virkistävä."

Mies varmisti, että porukat olivat vielä pöydän alla ja avasi sitten ulko-oven. Hän nosti aamutakissaan kätensä suoraksi taivasta kohti ja työnsi oven varovasti jalallaan kokonaan auki. Ensimmäinen aistimus oli kylmä pakkanen hänen paljaissa säärissään. Toinen oli se, kun hän huomasi tuijottavansa kahteen pistoolinpiippuun, joita tukevasti kahareisin seisovat, lämpöhaalareihin pukeutuneet virkamiehet ojentelivat. Kauempana sivulla oli vielä kolmas. Heidän hengityksensä höyrysi purevassa pakkasessa ja jähmettyneen tilanteen täydellisessä järjettömyydessä mies oli kuulevinaan, kuinka jäätynyt hengityshuuru helisi hangelle.

- Antaudumme, hän sanoi.