Vitutusloki jakaa toki edelleen palkintoja, kun aihetta ilmenee. Tällä kertaa palkitaan vilpittömän positiivisessa hengessä.

 

Palkinnon nimi on

TIEDON KIRKAS TÄHDENLENTO

ja sen saa

YHTEISHYVÄ - lehti

numerossa 01/06 olleesta artikkelista

"Tähtikartta järjestyksen kourissa"

Parhaat onnittelut!

 

Perustelut palkinnon myöntämiselle:

Vitutusloki-raati on kerrankin iloisesti yllätetty. Lehtenne artikkeli on yllättävä, kirkas ja toivoa antava tähdenlento taikauskon ja humpuukin pimentämällä taivaallamme. Artikkeli antaa oikeaa tietoa astrologian kestämättömistä ja harhaisista perusteista, helppotajuisessa muodossa. Juuri tämänkaltaista informaatiota ja juuri tämänkaltaisessa lähelle tavallista ihmistä tulevassa mediassa tarvitsemme, ajaaksemme lopultakin tuhansia vuosia vanhat uskomukset niskastamme huut helkkariin.

 

Teksti puhukoon puolestaan. Otteita artikkelista: (Nettiversion otsikko on "Tähtikartta ojennukseen")

 

"Pekkola (Ursan Tähdet ja Avaruus -lehden päätoimittaja, [oma lisäys]) kertoo, että ihmisen tähtimerkkiin uskominen on pitkää perua. Se juontaa juurensa Babyloniasta, noin  2000 – 4000 vuoden takaa. Tähtitaivas on kuitenkin muuttunut muinaisten babylonialaisten ajoista.

Maapallon akseli tekee jatkuvasti samanlaista pyörivää liikettä kuin hyrrän nuppi. Tuo liike on niin hidas, että täyteen pyörähdykseen kuluu aikaa 26 000 vuotta, mutta sen seurauksena Auringon asema suhteessa tähdistöihin muuttuu vääjäämättä.

Pekkolan mukaan astrologien käyttämä horoskooppimerkkien jako ei ole pysynyt näiden muutosten perässä.

Useimmat ihmiset eivät ole horoskoopiltaan sitä, mitä luulevat olevansa."

"– Astrologien horoskooppijärjestelmä perustuu kaksituhatta vuotta vanhoihin kirjoituksiin ja vielä vanhempiin laskelmiin, päätoimittaja Marko Pekkola sanoo.

Maapallon akseli on noista ajoista kiepsahtanut uuteen asentoon."

"– Useimpien ihmisten kohdalla astrologien järjestelmä heittää yhden kokonaisen pykälän eli tähdistön verran taaksepäin, Pekkola väittää."

"Loppuvuonna onkin edessä varsinainen sotku, sillä horoskooppijako kahteentoista merkkiin ei vastaa todellista tähtikarttaa.

Astrologisesta järjestelmästä puuttuu muun muassa Käärmeenkantajan tähtikuvio kokonaan."

"Ptolemaioksen astrologinen järjestelmä oli vielä omana aikanaan looginen järjestelmä.

– Se ei ollut samanlaista mystiikkaa kuin tämän päivän astrologia, jota perustellaan kosmisella säteilyllä tai sähkömagneettisilla virtauksilla, Pekkola väittää.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Ptolemaioksen järjestelmä olisi perustunut todellisuuteen.

– Siihen aikaan ei tunnettu vielä ainoatakaan luonnonlakia, joten selityksiä haettiin jumalista ja muista yliluonnollisista ilmiöistä."

"Aivan koko maailma ei kuitenkaan ole seurannut sokeasti ptolemaiolaista käsitystä. Jotkut todella katsoivat öistä taivasta ja tekivät omia laskelmiaan.

– Arabit huomasivat jo 800-luvulla, ettei Auringon liike enää vastaa vanhaa horoskooppijakoa, Pekkola kertoo. 

Arabien havainto ei kuitenkaan herättänyt suurta huomiota, eikä se riittänyt yleisen totuuden horjuttamiseen."

"– Intialaisten astrologien tähtikartat vastaavat tieteellisiä tähtikarttoja huomattavasti paremmin kuin länsimaisten, päätoimittaja Marko Pekkola kertoo.

On syntynyt huvittava tilanne, jossa intialaiset ja länsimaiset astrologit tulkitsevat henkilön ominaisuuksia täysin päinvastaisesti.

Kaikesta huolimatta sekä intialaisten että länsimaisten astrologien asiakkaat ovat yleensä tyytyväisiä."

 

Lue koko artikkeli tästä.

[Ja kertaukseksi voit lukaista myös tämän. Guanologia haastaa astrologian! :)]