500-sivuinen helppolukuinen tietokirja, joka käy koko ajan jännittävämmäksi? Sellainen ihme on Bill Brysonin Lyhyt historia lähes kaikesta (WSOY, 2005) - kirja, josta kääntäjä Markku Päkkilälle annettiin J.A. Hollon palkinto. Bryson käy maailmankaikkeuden suurten arvoitusten kimppuun ja selittää ne sujuvasti, helppotajuisesti ja jännittävästi.

Kirja on jaettu kuuteen osaan: Eksyksissä maailmankaikkeudessa - Maapallon mitat - Uuden ajan aamunkoitto - Vaarojen planeetta - Elämä itse - Ihmisen kehitys. Kaikki täynnä huikeasti tietoa ja hauskoja tarinoita tunnetuista ja tuntemattomista tieteentekijöistä. Saamme tietää suunnilleen kaiken oleellisen siitä, mitä eri tieteen aloilta tiedetään (v.2003) ja mitä ei. Erityisesti tuo jälkimmäinen yllättää lukijan toistuvasti. Näytämme esimerkiksi tuntevan ulkoavaruuden paljon paremmin kuin kotiplaneettamme jalkojemme alla. Saamme myös lukea, miten vaikeata aikanaan oli hyväksyä uusia, mullistavia tutkimustuloksia ja teorioita. Ihmisiähän tieteentekijätkin ovat kaikkine inhimillisine ennakkoluuloineen ja heikkouksineen. Lopulta totuus kuitenkin aina voitti ja tietämyksemme on löytänyt harhapoluilta nykymittoihinsa itse asiassa melkoisin harppauksin.

Kirjan parasta antia on mielestäni sen tiedon korostaminen - ja tämä se vasta tuntuukin olevan ihmisille vaikea pala - että olemme täällä vain huimien sattumien epätodennäköisenä summana, eikä elämällä ole mitää elämää kummempaa tarkoitusta. Ei ihmisen eikä bakteerin elämällä.. Eikä ihminen ole evoluution tarkoitus eikä päätepiste. DNA:n ainoa tehtävä on tuottaa lisää DNA:ta.

Bryson kirjoittaa:

On helppo unohtaa, että elolliset olennot yksinkertaisesti elävät. Ihmisinä olemme taipuvaisia ajattelemaan, että elämällä täytyy olla tarkoitus. Meillä on suunnitelmia, tavoitteita ja haaveita. Haluamme ottaa kaiken irti juovuttavasta olemassaolostamme. Mutta millaista on jäkälän elämä? Sen elämänhalu on yhtä vahva kuin meidänkin. Perustellusti voidaan väittää, että se on jopa vahvempi. Jos saisin kuulla, että minun pitäisi viettää seuraavat vuosikymmenet repaleisena kasvustona kiven kyljessä keskellä metsää, luultavasti en haluaisi enää elää. Jäkälät eivät ole millänsäkään. Kuten lähes kaikki elävät olennot, ne kestävät monenlaisia koettelemuksia ja hankaluuksia vain saadakseen jatkaa olemassaoloaan vielä hetken. Elämälle riittää pelkkä olemassaolo. Itse asiassa - ja tämä on kaikkein kiintoisinta - suurin osa elämästä ei enempää haluakaan.

Se saattaa tuntua oudolta, koska elämällä on ollut yllin kyllin aikaa kehittyä kunnianhimoisemmaksi. Jos maapallon noin 4500 miljoonaa elinvuotta tiivistettäisiin yhdeksi vuorokaudeksi, elämä syntyisi hyvin varhain, noin kello neljä aamulla ensimmäisten yksisoluisten eliöiden myötä, mutta sen jälkeen ei tapahtuisi minkäänlaista edistystä seuraavaan 16 tuntiin. Noin puoli yhdeksään asti illalla maapallolla ei olisi esitellä muulle maailmankaikkeudelle kuin pelkkää vellovaa mikrobikeittoa. Sitten ilmestyisivät ensimmäiset merikasvit ja vain 20 minuuttia myöhemmin ensimmäiset meduusat ja arvoituksellinen Ediacaran eläimistö, jonka jäänteitä Reginald Sprigg löysi Australiasta. Kello 21.04 syntyvät ensimmäiset trilobiitit ja niiden jälkeen lähes välittömästi Burgessin esiintymän monimuotoiset olennot. Ensimmäiset maan pinnalla kasvavat kasvit puhkeavat esiin vähän ennen kymmentä. Pian niiden jälkeen on ensimmäisten maaeläinten vuoro. Päivästä on jäljellä alle kaksi tuntia.

Kymmenisen minuuttia kestävän leudon ilmanalan myötä Maa saa kello 22.24 peitokseen kivihiilikauden mahtavat metsät, jotka jättävät meille perinnöksi kaikki maapallon hiilivarannot. Ensimmäiset siivekkäät hyönteiset lähtevät lentoon samaan aikaan. Dinosaurukset tömistelevät esiin vähän ennen yhtätoista ja hallitsevat maailmaa noin kolmen neljännestunnin ajan. Ne katoavat 21 minuuttia vaille keskiyön, jolloin alkaa nisäkkäiden aikakausi. Ensimmäiset ihmiset kehittyvät 1 minuutti ja 17 sekuntia ennen keskiyötä. Tässä mittakaavassa koko kirjoitettu historiamme kestää vain muutaman sekunnin ja ihmiselämä tuskin hetkeäkään. Koko tämän tiivistetyn päivän ajan mantereet liikkuvat ja törmäilevät toisiinsa vauhdilla, joka näyttää täysin holtittomalta. Vuorijonoja nousee ja kuluu pois, jäätiköt leviävät ja vetäytyvät. Ja vähän väliä, keskimäärin kolme kertaa minuutissa, jossakin päin planeettaa leimahtaa kirkas välähdys, kun Maahan törmää vähintään saman kokoinen meteoriitti, joka iskeytyi Mansoniin. On ihme, että näin kaltoin kohdellussa ja epävakaassa ympäristössä säilyy ylipäätään mitään hengissä. Tosin vain harva eliö kestää muuttuvissa oloissa kovin kauan. [s. 363]

Ja:

"Ihmisen on kenties kaikkein vaikeinta hyväksyä ajatusta, että me emme ole minkään kehitysprosessin huipentuma", hän [Stephen Jay Gould] sanoi. "Meidän kehityksemme ei ole ollut millään muotoa väistämätöntä. On inhimillistä turhamaisuutta mieltää evoluutio kehitykseksi, joka on ikään kuin ohjelmoitu tuottamaan meidät". [s. 483]

Bryson tuo siis loistavasti esiin ihmisen aseman "eksyksissä maailmankaikkeudessa" - sattumalta ja hirveällä tuurilla. Hän listaa koko joukon täysin realistisia ja olemassaolevia uhkatekijöitä, jotka voivat vieläkin pyyhkäistä meidät olemattomiin esimerkiksi sokaisevassa välähdyksessä kirkkaalta taivaalta tai hitaasti kituuttaen vaikkapa siten, että hi-virus oppii selviytymään hyttysen elimistössä. Toistaiseksihan hyttysen aineenvaihdunta hajottaa sen elimistöön joutuneet hi-virukset [s. 338]. Mutta virukset muuttuvat ja oppivat...

"Lyhyt historia lähes kaikesta" on kertakaikkiaan upea teos. Se on hyvin kirjoitettu jättimäinen tietopaketti, joka pakottaa lukijansa miettimään, mitä haluaa ainoalla elämällään tehdä - nyt kun tietää, mistä tässä kaikessa oikeastaan oli kysymys.