Suorapuheinen mies herättää pahennusta Pohjois-Hämäläisessä perhemarketissa.

Kassajono liikkui hitaasti. Näytti olevan taas se hetki päivästä, jolloin suurostajat ovat liikkeellä kärryt pullollaan tavaraa ja suurin osa kassoista pimeänä. Miten ne sattuvatkin aina samaan aikaan? Suorapuheinen mies vilkaisi kelloaan. Puoli kolme. Tavallinen arkitorstai ja jonot kuin jouluna. No jaa, kuukauden viimeinen päivä sentään.

Vihdoin hänen vuoronsa tuli ryhtyä nostelemaan ostoksiaan hihnalle. Tietenkään edellinen asiakas ei ollut asettanut siihen valmiiksi "seuraava asiakas"-kylttiä. Eipä tietenkään. Sitten taas odoteltiin. Odoteltiin, että tupakkarännin päässä, jossain mystisessä salahuoneessa, tekniikka onnistuisi imaisemaan oikean merkkisen askin ja suhauttamaan sen putkea pitkin oikean kassan kohdalle. Kassa istui tyynenä ja hymyili anteeksipyytävästi. Suorapuheinen mies hillitsi tällä kertaa normaalisti tilanteessa laukomansa tekniikan edistyksen ihmeellisyyttä ja siunauksellisuutta koskevat kestoherjansa. Tuntui, että nyt saattaa tulla muutakin jos avaa suunsa.

Viuuh, sanoi muoviputki. Ja klonks. Aski syöpää aiheuttavia, nautinnollista kärsimystä tarjoavia pötkylöitä kolahti rännin pohjaan, mutta ei päässyt vielä  putoamaan näkyville. Eipä tietenkään. Sen pitää kai jäähtyä hetken matkattuaan niin huimaa vauhtia putkistossa. Suorapuheinen mies ajatteli että tähän kaikkeen pelleilyyn kaikilla kassoilla kuukaudessa kuluvan ajan hinnalla työllistäisi varmaan pari kassaa lisää. Mutta ei - tämä on sitä tehokkuutta.

Maksettuaan ja pakattuaan kassinsa hän lähti kävelemään ulko-ovia kohti silmäillen samalla kassakuittiaan. Virhe loisti heti silmiin ikäänkuin se olisi punaisella printattu. Hän kiepsahti ympäri ja marssi takaisin kassalle.

- Anteeksi mutta tässä on virhe, hän sanoi kuittia ojentaen. Kassa vilkaisi häntä ihmeen ystävällisesti ja keskeytti heti liukuhihnatyönsä. - Niin?
- Tämä jauheliha oli tarjouksessa, kaksi euroa. Kassa otti kuitin ja tutki sitä.
- Ahaa,  mutta minä en voi tälle mitään, teidän täytyy mennä neuvontaan. Minulla on vain nämä hinnat täällä. Tyttö ojensi kuitin takaisin.
- Okei, sinne sitten. Eihän se sinun syysi ole, en minä sillä.

Suorapuheinen mies otti kassinsa ja lähti etsimään neuvontaa. Tyynesti ja rauhallisesti. Sattuuhan näitä.

Tyyneys alkoi kuitenkin rakoilla, kun hän näki millainen jono neuvonnassa oli. Samalla tiskillä hoidettiin valitukset, palautukset, tiliasiat ja vastaanotettiin veikkaukset. Hän potki kassia jaloissaan etenpäin sitä mukaa kun jono eteni. Hitaasti. Onneksi ei tullut ostettua pakasteita, hän ajatteli. Hänen mieleensä juolahti myös eräs toinen ajatus ja tyyneys katosi lopullisesti. Oli jo iltapäivä. Eikä kukaan näistä ihmisistä näyttänyt olevan samalla asialla...

 - Iltapäivää, hän vastasi neuvontahenkilön odottavaan nyökkäykseen. Hän läimäisi jauhelihan ja kuitin tiskiin. - Tämän piti olla tarjouksessa, kaksi euroa. Kassa otti siitä kolme viisikymmentäviisi.
- Niinkö? Jaa, vai niin... hmm... no tarkistetaanpas asia. Neuvontaneitonen luki koodin pakkauksesta ja näppäili hetken päätteellään. Sitten hän otti puhelimen ja soitti lyhyen puhelun. Suorapuheinen mies odotti. Kaikki odottivat. - Aivan oikein, tässä on tapahtunut erehdys, tuli lopulta vapauttava tuomio. - Saatte erotuksen rahana.
- No varmasti saan, sanoi suorapuheinen mies. - Mutta yhtä asiaa minä ihmettelen. Sanokaas onko tarjous ollut koko päivän voimassa?
- Niin, kyllä kai se on. Ainakin luulisin. Joka tapauksessa se on voimassa silloin kun siitä tuotteen yhteydessä  ilmoitetaan. Tässä on nyt vain sattunut inhimillinen ereh-
- No varmasti on, keskeytti suorapuheinen mies. Kuuluvasti. - Ei ole kyse siitä. Sellaisia sattuu, mutta tiedättekös paljonko kello on?

Neuvontavalituskassahenkilö vilkaisi seinällä olevaa kelloa eikä vastannut. Hän katsoi suorapuheista miestä jo hiukan rasittuneesti. Ihmiset alkoivat kerääntyä tuijottamaan.
- Minä ihmettelen sitä, jatkoi suorapuheinen mies, että olenko minä ensimmäinen joka huomauttaa asiasta? Kello tulee kohta kolme iltapäivällä ja jos tästä olisi joku valittanut aiemmin, asia olisi jo korjattu, eikö niin?
- Niin, en minä ainakaan muista... mutta voihan olla että jollekin muulle on-
- Ei voi, muutenhan se olisi korjattu, eikö niin?
- Niin tietysti, totta kai... mutta-
- Mitä mutta? Tarkoitatteko, että väärä hinta ei olisikaan ihan varmasti ja välttämättä oikaistu järjestelmäänne heti, vaan asiakkaanne maksaisivat hyväuskoisesti väärää hintaa tunnista toiseen?
- No en tietenkään, ryhdistäytyi neuvontavalitusasiakaspalveluhenkilö. - Minä lupaan, että virhe oikaistaan nyt heti. Sitäpaitsi saattehan te hyvityksenne. Kas tässä. Hän laski kolikot pöytään. Jotenkin halveksivasti.

Suorapuheinen mies oli menettää suorapuheisuutensa. Hänen korvissaan suhisi ja hän unohti ympärillään ja takanaan kurkkivat ihmiset.
- Jumalauta! Tiedätkös likka että tuossa on  melko tarkalleen kymmenen markkaa! Muistatkos sinä  markkoja ollenkaan? Tiedätkös ettei ole kauankaan kun tuo oli sinun ikäisille ja vähän isommillekin  ISO raha? Niin iso kuitenkin, ettei sitä olisi halveksien heitelty kaikkeen sellaiseen sontaan, jota sillä ei nykyään edes saa! Kuinkahan monta niitä kymppejä asiakkaanne ovat tänään tänne turhaan menettäneet?

Tilanne pysähtyi. Tuntui kuin koko automarketti olisi hiljentynyt kuuntelemaan. Tiskin takana seisova neuvontapalveluvalitusasiakastoimihenkilö vain seisoi ja tuijotti suorapuheista miestä. Samoin tekivät muutkin. Suorapuheinen mies veti syvään henkeä.
- No niin. Anteeksi, hän sanoi. - Mutta vähän siis respektiä hei!

Hän keräsi tavaransa. Tiskin takana oli edelleen hiljaista. Hän marssi sivuilleen katsomatta ulos auringonpaisteeseen.