Ajatelkaas Saharan kaltaista autiomaata. Hiekkaa...hiekkaa ja hiekkaa silmänkantamattomiin. Ja vielä sen jälkeenkin hiekkaa.

Venytetään tätä loputonta hiekkamerta nyt siten, että kaikki yksittäiset pienen pienet hiekanjyväset ovat kokoonsa nähden suorastaan äärettömän kaukana toisistaan. Melko laaja erämaa?

Kuvitellaan sitten, että yhdellä näistä hiekan hippusista asustaa pienen pieniä eliöitä, jotka ovat uteliaina tähyilleet ympärilleen omasta maailmastansa ja heille alkaa vähitellen hahmottua ympäröivän autiomaan käsittämättömät mittasuhteet.

Entäpä jos kuviteltaisiin vielä, että kaiken mahdollisen, vaivalla keräämänsä tiedon huomioon ottaenkin, suuri osa noista eliöistä päättelisi, että koko rannaton hiekanmurusten aavikko on olemassa vain heitä varten? Heidän pikkuruisten sielujensa pelastamiseksi? Siis että koko systeemi olisi varta vasten luotujuuri siihen tarkoitukseen?

Mitä ajattelisit noista eliöistä? Ja opettaisitko sinä tuollaista maantietoa lapsillesi?