Toimittaja Kirsi Hölttä kirjoittaa tänään AL:n ylänurkassa EU:n perustuslain ratifioimisesta Suomessa. Kirjoitus on otsikoitu: "Keskustelun sisältö loistaa poissaolollaan". Linkki.

Ilahduin aluksi tekstiä lukiessani siitä, että se näytti poikkevan merkittävästi lehden ja koko muunkin valtamedian liittovaltiofundamentalistisesta linjasta. Toimittaja kirjoittaa mm. näin:

"Keskustelu EU:n perustuslaista on lähtenyt älyttömille urille. Nimilista pitenee, mutta sisältö loistaa poissaolollaan. Sen perään ei ole huudellut sen paremmin hallitus kuin eduskunta. Ei ole kovin kiinnostavaa, kuka EU-perustuslain vahvistamista puoltaa. Kiinnostavaa on, miksi sitä puolletaan."

Tähän asti olen täysin samaa mieltä. Mutta lopussa tulee takapakkia: (boldaus minun)

"Pitäisikö Suomen sitten vahvistaa EU-perustuslaki. Pitäisi, mutta ei siksi, että Suomi voisi olla hyvä esimerkki. Perustuslaki pitäisi vahvistaa siksi, että ensi vuoden alusta 27 maan unioni kykenisi tekemään päätöksiä. Kuulisin mieluusti argumentteja myös vastaan."

Toimittaja ei liene kuullut Esko Seppäsestä? Vai mistä mahtaa olla kysymys? Jopa Hämpin Hekakin taitaa olla paremmin hajulla, missä mennään. No, toimittaja on hyvä ja lukee tästä tuoretta ja vahvaa vasta-argumenttia "sisällöksi keskusteluun".

Se sisältö todellakin loistaa poissaolollaan - valtamediassa.

* * *

Mielipidesivulla Henri Rusila puolestaan jatkaa omistavan luokan hyökkäystä työntekijöitä vastaan. Hän kirjoittaa paperiliiton puheenjohtajan Jouko Ahosen taannoin väittäneen samalla palstalla virheellisesti, että "viime keväänä ja kesällä Suomen paperiteollisuudessa oli pitkä, lähes seitsemän viikkoa kestänyt työnantajan yksipuolisesti päättämä työsulku".

Sen sijaan, että Rusila osoittaisi missä se virhe tuossa oli, hän aloittaa tutun lässytyksen "laittomista ja röyhkeistä" lakoista ja syyttää työntekijöitä ahneudesta ja kyselee heidän yhteiskuntavastuunsa perään. Loppupäätelmässään hän kuitenkin mm. toteaa kylmän todellisuuden olevan, että "kapitalistisessa markkinataloudessa pääomalla ei ole isänmaata tai moraalia. Se hakeutuu sinne, missä se saa korkeimman mahdollisen tuoton". (Aika hyvä kiteytys muuten!) 

Tuosta syntyy väkisinkin kuva, että kirjoittajan mielestä yhteiskuntavastuu kuuluu vain työntekijöille, omistajat kerätkööt voittoa niin paljon kuin ikinä ilkeävät. Melko rohkeaa julistusta näinä aikoina.

Arvoisa H.R., muistutan, että Metsäteollisuus työnantajana irtaantui syksyn 2004 tupo-neuvotteluista itse ja omasta (omistajien) halustaan jo ennen kuin neuvotteluita edes aloitettiin. Metsäteollisuus tilasi kärhämänsä jo silloin, ajamalla alan tieten tahtoen sopimuksettomaan tilaan heikentääkseen työntekijöiden työehtoja suurempien voittojen toivossa, kuten jo ajat sitten muistuttelinkin. Kyllä se ahneus asui jo silloin täysin yksipuolisesti omistajien leirissä. Tämän kevään tapahtumien jälkeen asiasta ei pitäisi kenelläkään olla enää minkäänlaista epäilystä.