Syksy tulee, ei auta. Yöt ovat pimentyneet niin, että meillä siirryttiin eilen kynttilä-aikaan. Tosin loppuviikoksi ennusteltiin jopa hellelämpötiloja. Mikäs sen tunnelmallisempaa olisikaan, kuin lämmin, pimeä yö kynttilöineen ja täysikuineen kaikkineen.

Lisäsin tuohon sivuun muutaman uuden linkin - käykäähän katsomassa! Varsinkin tuo GenesisTalk on kaikille evoluutio/kreationismi/ID-teoria -asioista kiinnostuneille todellinen helmi. Aiheesta löytyy myös keskusteluja ympäri nettiä, sen verran kuuma peruna se tuntuu edelleen joillekin olevan. Surkuhupaisinta on, että "älykkään suunnittelun" lipunkantaja on  - kukapa muukaan - itse GWB.

Huoh.

 

Päivitys 9.11.05

Paras sytyttää lisää niitä kynttilöitä. 

"Yhdysvalloissa Kansasin osavaltiossa aletaan opettaa koululaisille, että maailma on syntynyt periaatteessa Raamatun luomiskertomuksen mukaisesti."

"Luomisteoriaa opetetaan neljässä muussakin Yhdusvaltain osavaltiossa: Ohiossa, Pennsylvaniassa, Minnesotassa ja Uudessa-Meksikossa." (Ylen uutinen aiheesta tässä.) 

 

7262.jpg