Konginkankaan suuronnettomuuden vuosipäivä lähestyy. Koska asia tulee joka tapauksessa olemaan lähiaikoina esillä eri medioissa, haluaa Vitutusloki kantaa kortensa kekoon ensimmäisten joukossa. "Lokaaja" itse tuntee nimittäin montakin liikenteen ammattilaista nimenomaan tuolta rahtipuolelta, pari niinkin hyvin, että olen päässyt usein reissuille mukaan apumieheksi.

 Sanon heti kärkeen, että kyllä näyttää ja myös tuntuu liikenne erilaiselta rekan ohjaamosta, kun selän takana on kymmenien tonnien kuorma! Kaikkien "asiantuntijoiden" pitäisi päästä se kokemaan varsinkin joskus oikein vittumaisella talvikelillä. Katsottaisiin sitten vieläkö tekee mieli repiä leukojaan liikenneasioista entiseen malliin! Esim. teiden suolaamisesta kiukuttelu saa kaverini tosi vihaiseksi: "En minäkään tarvii henkilöautolla liikkumiseen suolaa, en sitten muruakaan, mutta kun tällä vehkeellä pitää näissä jäisissä ränneissä koittaa ojien välissä pysyä, niin jumalauta! Ja sitten kun mäki vaan edessä jyrkkenee ja alkaa pyörä potkimaan tyhjää, niin silloin mä haluaisin, että mulla olis mukana joku niistä, jotka niitä kirjotuksiaan yleisönosastoihin viljelee!"

Nämä rahtimiehet (ja naiset!)tekevät kovaa duunia nälkäpalkalla. Lokaaja on sen itse vierestä nähnyt. Jonkun tuollaisen 15-20 tuntisen reissun jälkeen olen itse ollut ihan poikki, vaikka en olisi tehnyt paljon mitään! Kaveri sen sijaan on saattanut itse lastata ja purkaa koko yhdistelmän pariinkin kertaan! Ymmärrän kyllä, ettei siinä jaksa paljon suunsoittoa kuunnella. Jos joku luulee, että kuskit vain istuvat ja ajelevat paikasta toiseen, niin erehtyy pahan kerran! Sopii mennä koittamaan, minusta ei siihen olisi.

Tällaisen hulluuden takana on tietysti se sama mörkö, johon olen viitannut aiemminkin: Kiristyvän kilpailutuksen peukaloruuvi! Kaikki pitää saada tehtyä niin helvetin halvalla. Kuljetusten tilaajat ovat tässä syyllisiä; varastot on siirretty tien päälle, jossa niiden edellytetään kulkevan minuuttiaikataululla täysin keliin ja olosuhteisiin katsomatta.  Kuljetusketjun vastuut tulisi ajatella uudestaan. Ei ole mitään tolkkua siinä, että kuljettaja yksin vastaa kaikesta, kun jotain sattuu.  Muistaako kukaan aikaa, jolloin ei kysytty ensimmäisenä kauanko jotakin tehtiin ja mitä se maksoi, vaan kuka sen teki? 

Miten tästä tulikin mieleen teiden hoito: Ei tarvitse monelta raskaan liikenteen ammattilaiselta kysyä, on selvää, että teiden kunnossapito on retuperällä. Kaverini kyselikin eräällä reissullamme osuvasti: "Miten ne aikoo kuule tän yhtälön ratkaista - asutus ja teollisuusalueet laajenee, tarvitaan uusia teitä. No, niitä tehdään ja isompiakin teitä tehdään. Ja sitten on tää ilmastonmuutos - sanotaan, että talvimyrskyt ja muut ääri-ilmöt lisääntyy koko ajan eli huonoja kelejä on tiedossa aina vaan enemmän. Mut vittu tienpidon määrärahoja supistetaan koko ajan! Miten se näin päin voi mennä?" Kaveri vielä jatkoi, että "ei ole ihme, että tämmösiä konginkankaita ja loimaita sattuu. Ja vaikken haluaiskaan, niin sattuu kuule vielä lisääkin." Painavaa puhetta. Lokaajalla ei ollut siihen mitään lisättävää.

Tämä vuodatus siis tieliikentemme ammattilaisten puolesta. Näin omin silmin kuinka raskaasti kaverit ottivat tuon vuoden takaisen onnettomuuden. He nielivät syytökset hammasta purren ja painuivat duuniin; ei ollut monellakaan mahdollisuutta jäädä murehtimaan. Työt oli tehtävä kaikesta huolimatta. Oletteko muuten ihmetelleet, mikseivät teiden ammattilaiset useinkaan purnaile yleisönosastoissa olosuhteistaan tai vastaile edes niihin hölmöihin ja ajattelemattomiin "suolaus on älytöntä" -kirjoituksiin? He eivät ehdi tai jaksa. He ovat töissä.