Hyvää huomenta. Tänään on 12. helmikuuta ja vietämme Darwin-päivää brittiläisen tiedemiehen Charles Darwinin (1809-82) syntymäpäivän kunniaksi. Kolmen vuoden päästä vietämme aiheen tiimoilta jo 200-vuotisjuhlia.

Kaikki tietänevät mistä on kysymys - evoluutiosta. Darwinin kirjoittama "Lajien synty" on perusta nykyiselle tiedollemme ihmisenkin kehityksestä. Tuosta on sittemmin edetty jo niin pitkälle, että kritiikki evoluutioteoriaa kohtaan on jäänyt lähinnä tiettyjen uskonnollisten tahojen yksinoikeudeksi. Kritiikki, joka on surullista, mutta ah, niin ymmärrettävää. Vaikka evoluutioteoria ei käsittääkseni ota kantaa itse maailman syntyyn, niin Raamattua kirjaimellisesti tulkitsevilla on omat pyhät intressinsä vastustaa ajatusta lajien kehittymisestäkin - ne kun on "luotu" juuri sellaisiksi kuin ne tänään ovat...

Merkkipäivää kunnioittaa omalla kierolla tavallaan myös Darwin Awards -palkinto, joka myönnetään ihmisille, jotka näyttävimmin ja omaa silkkaa typeryyttään ovat poistaneet omat perintötekijänsä ihmiskunnan geenivarastosta ja näin omalta pieneltä osaltaan parantaneet lajimme geneettistä perimää. Verkkouutiset kirjoitti aiheesta v. 2002 näin. 

Ohessa vielä muutama lisälinkki aiheen ympäriltä. Have a happy Darwin-day!

 

Elämän kehitys nykytieteen valossa (biomi.org)

Etälukion evoluutio (Opetushallitus)

Kommentteja evoluutio- ja luomisoppikeskusteluun (Marko Grönroos)

Elämän historia -verkkonäyttely (Luonnontieteellinen keskusmuseo)

Kreationismin murskakritiikkiä (Kari A. Tikkasen sivut)

GenesisTalk (ex-kreationistin sivut)

Pseudotieteitä: Kreationismi (Vesa Tenhunen)

Darwin-seura ry. 

"Ei älykäs, eikä suunnitelma" (Skeptikko-lehti, 4/2004)

In english:

Talk.Origins (Exploring the Creation/Evolution Controversy)

BBC Education/Darwin (Evolution Website)