Vitutuslokin tammikuun "kuukauden kirja" on Timo Harakan Spagettivatikaani (Otava, 1995).

Kirja vie meidät ajassa taaksepäin vuoteen -94, jolloin Suomessa äänestytettiin kansaa EU-jäsenyydestä, valuutta oli markka ja meppi vielä uudissana. Pääsemme mukaan Suomen jäsenyysneuvotteluihin Brysselin uuvuttavaan yöhön. Saamme seurata hiuksianostattavaa "taistelua" paikastamme euroauringossa - sen pimeällä puolella.

Kirja on humoristinen, mutta samalla järkyttävä ja silmiä avaava Euroopan unionin popularisaatio. Se luo katsauksen yhdentyvän Euroopan lyhyeen historiaan - niin kuin vain Harakka hersyvän rehevällä verbaliikallaan osaa. Tämän luettuasi tiedät, miten se käärme pannaan sinne pyssyyn.

Kirjoittaja - joka Pressiklubi-sivullaan ilmoittaa ydinosaamisalueikseen riidankylvännän, keskeyttelyn ja sormenheristelyn - kertoo kirjan lähteneen vyörymään 33-liuskaisesta Image-lehden epistolasta kesällä -94. (Linkki tuolla alempana.) Sen alussa kirjoittaja seisoo Schumanin liikenneympyrässä Brysselissä, Euroopan unionin keskipisteessä, etsimässä Euroopan unionia. Hieman myöhemmin (kirjassa) hän toteaa etsineensä väärästä paikasta:

"Koko Euroopan Unioni tapahtuu sisätiloissa. Heti kun avaa oven, Euroopan unioni haihtuu näkymättömiin: kadulla sitä ei ole, kaupoissa sitä ei näy, ihmisten mielissä Eurooppa ei käy edes kääntymässä. Kun silmiään häikäistyneenä räpytellen poistuu EU:n ilmatiiviistä, maanalaisesta, keinovalaistusta kotilosta, Euroopan unioni lakkaa olemasta, ja kuvaan astuu todellisuus."

Kirjaa siteeraamaan ryhtyvä törmää runsaudenpulaan. Harakan hauska kirjoitustyyli vilisee mainioita kielikuvia (Liikanen - Brysselin Buddha) ja teräviä huomioita - lennokasta tekstiä siis kannesta kanteen, kylmää asiatietoa unohtamatta.

Muutama makupala tähän kuitenkin:

"Kaikki on pelkkää peliä. Suurenmoisen historioitsijan A.J.P. Taylorin mielestä diplomaatti uneksii saavansa kohdata vastustajansa sakkipelissä kenenkään häiritsemättä tai puuttumatta. Mutta diplomaattisen sakin ihannetilannetta ei koskaan tule. Paitsi, että yleisö huutaa ja keskeyttää pelin, nappuloilla on omat tahtonsa. Kuninkaat ja kuningattaret väittävät, että pelaaja on heidän palveluksessaan, ei päinvastoin. Ja jopa moukat peräävät "kansalaisoikeuksiaan", ja vaativat, että jokainen siirto selitetään niille etukäteen, ja sittenkin ne voivat lähteä ihan vikasuuntaan. Diplomaatti viskaa nappulat seinään, ja ilmoittaa loukkaantuneena, että ulkopolitiikka ja demokratia on mahdoton yhdistelmä. Jomman kumman on väistyttävä."

"Myös Vilén [Jari] pitää velvollisuutenaan tasoittaa Suomen tietä ryhmässään, jossa moni vastustaa "laajentumista" ennen "syventämistä". Hän markkinoi suomalaista sosiaaliturvaa, tasa-arvoa ja ympäristönsuojelua. - Ne on ne kolme kovaa, hän kehuu. Kyllä häntäkin naurattaa, että juuri ne samat asiat, joita hänen hallituksensa romuttaa eurokuntoon, Eurooppa haluaisi suomikuntoon."

"Espace Léopoldissa istuntosali sijaitsee siipirakennuksessa, kun taas parlamentin uhmakkaasti pilviin kurkottuva välkkyvä kupu, joka määrää koko kaupungin horisontin, pitää sisällään - tyhjyyden. Tuijotan alas ammottavaan kanjoniin, neljäntoista kerrokseen putoukseen. Ihanteellinen paikka tehdä näyttävä pan-eurooppalainen itsemurha - heittäytyä alhaalla ojentautuvan ison teräsveistoksen piikkeihin, lävistäytyä ja verta suihkuten raakkua viimeinen iskulause. En onneksi keksi, minkä puolesta."

"Tässä kaikkein naurettavin asia: On vaikea suhtautua vakavasti päätöksentekoelimeen, joka ei edes päätä, missä se päätöksiään tekee. Euroopan parlamentin täysistunnot pidetään Ranskan Strasbourgissa, valiokuntien ja ryhmien kokoukset Brysselissä ja hallinto nököttää Luxemburgissa. Edes 45 vuotta maalaisliittolaista aluepolitiikkaa ei ole onnistunut sijoittamaan eduskuntaa Helsinkiin, istuntoja Vaasaan ja kirjastoa Hämeenlinnaan."

"Spagettivatikaani ei ollut varautunut kohtaamaan arvostelua, joka jäytää sen olemassaolon perimmäistä oikeutusta. Se ei pysty hallitsemaan luomaansa markkinajärjestelmää. Se ei pysty ratkaisemaan vapaiden markkinoiden tuomia ongelmia. Se ei ole ratkaisu, vaan osa ongelmaa."

Kylmää asiatietoa edustakoon eräs h-hetki: Keskiviikko 4. toukokuuta 1994 tasan kello 17.37 Strasbourgin aikaa. Silloin nimittäin Suomi hyväksyttiin EU:n jäseneksi. (Tuossa on eräs sana, joka olisi ehdottomasti vaatinut ironiset lainausmerkit ympärilleen, eikä se ole tasan...) Missä muuten Sinä olit silloin? Mitä teit juuri tuolla traagisella hetkellä?

Tässä siis tammikuun kirjavinkki. Hyppää aikakoneeseen ja matkusta Timo Harakan mukaan etsimään Euroopan unionia Suomen jäsenyystaipaleen alkumetreille. Lue tukka pystyssä hirvittävää europarodiaa, kun euroylikuntoon trimmattua Suomea myytiin Brysselin kabineteissa. Lue millainen EU oli ainakin vielä kymmenen vuotta sitten - tämä parodia on totta! Lue tuhat ja yksi syytä nauraa koko hanke suohon, mutta lue loppuun asti...

 

Alkupaloiksi:

Image-lehden Spagettivatikaani-epistola -94 (pdf)