Vitustuslokin vaalikrapulainen uutiskatsaus:

Sotilaallinen tervehdysministeriö aikoo tehdä lopun parvekepiereskelystä. Tuhnauttelijat ajetaan sisätiloihin erityisen herkkänokkaisten täydennys-talopoliisien voimin. Ministeriö ulottaa "hajut pois" -jihadinsa myös kotiliesien ääressä syntyviin tuoksahduksiin. Esim. valkosipuli- ja kaaliruokia saa vastedes valmistaa kerrostaloissa vain perjantaisin klo 10-12, jolloin ovien ja ikkunoiden tulee olla tiiviisti suljettuna; parvekkeen ovi teljetty munalukolla ja seitsemällä sinetillä. Karanteeniaika ko. ruokia valmistaneilla tai syöneillä tai muuten vain leijoja päästelleillä ihmisten ilmoille siirtymiseen on 12 tuntia. Hernekeitto kielletään ilmeisistä syistä kokonaan.

Suomen työttömyydenantajaliitot puolestaan kiinnittävät huomionsa tuloksentekopaikkojen tehokkuuteen kitkemällä tulevista työttömistä kaikkinaisen seurustelun ja sivulle vilkuilun. Muut kuin lyhyet lakisääteiset tauot intensiivisessä tuloksenteossa on vastedes pidettävä selkä suorana hiljaa paikallaan istuen. Tuloksentekopisteestä poistuminen esim. vessa-asialle, vaatii esimiehen kirjallisen luvan ja erityisen pissapoliisin mukanaolon. Tehtävään voidaan määrätä esimerkiksi joku työtovereidensa kyttäämisessä jo valmiiksi ansioitunut tai muuten lisäpisteistä kiinnostunut kellokalle.

Liitot kaavailevat yhdessä sotilaallisen tervehdysministeriön ja Etelärannan työttömyysKeisareiden (EK) kanssa myös uudenlaisia terveyspainotteisia palkkataulukoita, joissa työväki pisteytetään painon, rasvaprosentin ja hajuttomuuden mukaan. Asia on laajemmin esillä seuraavalla TUPO-sanelukierroksella.

* * *

Ulkoistamisia:

Metsätyöttömyys ry ulkoistaa paperintuotannon latvialaisille alihankkijoille. Yhdistys laskee säästävänsä heti ensimmäisellä kvartaalilla ainakin tziljoona euroa. Pörssi riemastui ilouutisesta välittömästi ja metsäyhtiöiden kurssit paukahtivat zeniittiin.

- Tämä on kaikkien aikojen peräruiske suomalaiselle elinkeinotteluelämälle, iloitsee tuore puheenjohtaja Anne Lööperi.

Suomen Valtio Oyj puolestaan ulkoistaa "vaalien" järjestämisen pysyvästi Taloustutkimukselle ja Suomen Gallupille. Havaittuaan, että ko. laitosten suorittamat, eri tilaajille sopivasti räätälöidyt haastattelututkimukset toteuttavat itsensä vaaleista toiseen hämmästyttävällä luotettavuudella, valtioneuvosto lopettaa turhan lippujen ja lappujen laskeskelun ja kuljettelun ja ihmisten juoksuttamisen.

-Syntyvillä säästöillä voidaan mielipidemuokkauksia edelleen kehittää ja tehdä niitä tarvittaessa vaikka kuinka monta, niin kauan että haluttu tulos varmasti saadaan, kertoo hallituksen nimettömänä pysyttelevä virkamieslähde.

* * *

Maa- ja metsätalouden lakkautusministeriö suunnittelee yhdessä Puolustautumattomuusministeriön kanssa suomalaisten varusmiesten osallistumista ensi syksynä aloittaviin uusiin paneurooppalaisiin nopean poiminnan joukkoihin, jotka voidaan määrätä tarvittaessa hyökkäämään metsiin, soille ja saloille marja- ja sienisadon kimppuun. Tehtävän vaarallisuudesta johtuen EU on suuressa armossaan antanut luvan häirikkösusien päästämiseen päiviltä.

* * *

Lopuksi pari tiedotusta:

Uusi Työväki kokoontuu jälleen ensi viikonloppuna kaikissa työkerhoissa kautta maan. Luvassa on hikistä, mutta reipashenkistä ähellystä ja tiivistä yhteiseloa turruttavien virvokkeiden äärellä metelöiden. Olon helpottamisen nopeuttamiseksi ruuhkatilanteiden sattuessa, kannattaa ottaa oma työastia mukaan!

Suomen Hihhulit ry kokoontuu keskiviikkona 18.1. klo 20 Tampereelle Koskikeskuksen alapihalle tarkoituksenaan rynniä Ratinanvuolteen kävelysillalle heittelemään paholaista lumipalloilla. (Pakkasen sattuessa omat valmiiksi pakastimeen pyöritellyt pallot mukaan! Läheiseltä työmaalta löytyviä kivenmurikoita voi  myös käyttää!) Pyhän Tehtävän jälkeen hengissä selvinneet, ei-tallautuneet, jatkavat veisaamaan kiitosvirsiä läheiselle Laukontorille.