Tässä piti olla lyhyt joulurauhan toivotus ja ilmoitus Vitutuslokin hiljentymisestä Joulun viettoon, mutta toisin kävi. Aamulehti oli nimittäin ottanut Torinon käärinliinan aidoksi julistamisen lähestulkoon päivän teemakseen.

Ensin oli pääkirjoitussivulla "alakerta" -osiossa dosentti Juha Hiltusen pitkä artikkeli otsikolla "Arkeologia tukee kristinuskon perusteita". (Lehti mainitsee kirjoittajan olevan Amerikan alkuperäiskulttuurien dosentti.) Meikäläinen on vain tällainen tavallinen vitutuslokaaja, mutta epäilenpä tämän dosentin juttuja kuitenkin.

Teksti näyttää olevan tarkoitushakuista uskonnollista propagandaa - ilmeisesti näin Joulun kunniaksi? Kirjoittaja aloittaa Da Vinci -koodista kulkien Uuden Testamentin evankeliumien läpi, päätyen Torinon käärinliinaan. Hän kertoo tuoreista argeologisista löydöistä, jotka ovat hänen mukaansa "todistekirjo" - mutta mille? Otsikon mukaan kristinopin perusteille.

Siis hetkinen. Mikä arkeologinen löytö todistaa Raamatun ihmeteoista? Siloamin altaan kaivauksetko todistavat Johanneksen kertomuksen ihmeestä, kun Jeesus paransi siellä sokean miehen? Epäilen. Ja itse käärinliinan todistusvoimaa kirjoittaja kuvaa näin:

"Uusimmat tutkimukset viittaavat vahvasti aitoperäisyyteen. Käärinliinan vainajahahmon syntymekanismi on kuitenkin yhä arvoitus. Pahoin ruoskitun, ristiinnaulitsemishaavoin runnellun miehen hahmo vastaa evankeliumien kuvausta Jeesuksen kärsimyshistoriasta."

No voi hyvä ihme! Tyypillistä uskovais-logiikkaa. Tietenkin se vastaa evankeliumien kuvausta, koska niiden kuvausten perusteellahan väärennös on tehty! Noista kirjoittajan mainitsemista "uusimmista tutkimuksista" en mene sanomaan muuta kuin, että käsittääkseni korkeintaan liinan ajanmääritystä on tarkistettu hieman vanhempaan suuntaan. Siitä on "aitoperäisyyteen" vielä pitkä matka. Sitä paitsi koko ajatus Jeesuksen kasvokuvan siirtymisestä ylösnuosemuksen hetkellä liinaan jonkin pyhän energiapurkauksen voimasta edellyttää todella vahvaa uskoa. Sellaiseen en näe perusteita.

Mutta älkäähän vielä. Aamulehti pistää lisää löylyä. Päivänsankarina onnitellaan joulupäivänä 60 vuotta täyttävää Tapani Kuningasta. Otsikko kuuluu: "Ufot kiinnostavat yhä Kuningasta". Ja mitäkö tämä liittyy käärinliinoihin? Liittyypä hyvinkin, ja vieläpä siten, että se asettaa tuon ensiksi mainitsemani artikkelin hieman erikoiseen valoon.

T. Kuningas on monille tuttu mies. Hän on jättänyt nimensä pysyvästi ufouskonnon markkinoinnin historiaan. Hän on mies Ultra-lehden ja monen ufokirjan takaa. Tänään hän haluaa mainita Ultra-lehtensä sisällöstä erityisesti "perusteelliset tieteelliset tutkimukset Jeesuksen käärinliinoista ja Da Vinci -koodista". Lopuksi hän myhäilee (toivottavasti kevennyksenä), että "paranormaaleja tietoisuudentiloja voi kokea vaikka tiskatessa".

Näin on siis saatu Da Vinci -koodit, Torinon liinat ja niiden uusimmat "tieteelliset" tutkimukset oikeaan asiayhteyteensä - Ultra-lehteen. Onnea vaan Tapsalle merkkipäivänä minunkin puolestani. Henkilökohtaisena mielipiteenäni sanon tähän kohtaan vielä, että sijoitan tuolla aiemmin Wikipedia-linkissä mainitun Tieteen Kuvalehden melkein samaan kerhoon. Ja lieneeköhän tuo dosentti Hiltunenkin muuten sama mies, joka oli tässä esitteessä mainostetuilla ParaTieteily-päivillä luennoimassa Perun muinaisista mysteereistä otsikolla: "Humanoidien työtä vaiko etnohistoriaa?" Eli paranormaalia vai bara normal? Voi ihmettä.

Hieman skeptisempää luettavaa aiheen tiimoilta löytyy mm. noista linkeistä:

Risto Selin - Ihmeellinen maailma, Torinon käärinliina

Kari A. Tikkanen - Torinon käärinliina, viljaympyrät ja muita ihmeitä