Suomalaista työntekijää vastaan hyökätään nyt todella laajalla rintamalla. Palvelujen ja työvoiman vapaata liikkumista ylistetään joka puolella kauniilla korulauseilla, eikä lehtien tai uutisten pikaselauksella tarvitse pelätä kritiikkiin törmäävänsä. Palveludirektiivin kohdalla puhutaan jopa "pahasti riisutusta ja vesitetystä lakiesityksestä". [Aamulehti 15.2., pääkirjoitus]

Bolkenstein-direktiivin alkuperäinen tarkoitushan oli vapauttaa palvelut kertarysäyksellä halpatyön maihinnousulle jopa niin, että esim. virolaiset yritykset (tai suomalaisten sinne työehtojen kiertämistarkoituksessa perustamat yhtiöt) olisivat saaneet toimia täällä sikäläisen "työlainsäädännön" ehdoilla. Aika huima oli meininki.

No, tuo sovellettavan lainsäädännön alkuperämaa-periaate saatiin syntyneestä kompromissista onneksi "vesitettyä", mutta eipä siihen tilalle kirjattu kohdemaaperiaatettakaan, kuten Esko Seppänen kirjoittaa. Tilanne on siis auki erilaisille tulkinnoille. Mutta mikä ihme siinä on, että nykyään "osaavia ammattilaisia" esim. rakennustyömaille löytyy enää vain tietystä ilmansuunnasta, esim. Puolasta ja Slovakiasta, kuten Skanskan varatoimitusjohtaja kertoo tilanteen olevan? [AL 11.2.]

Hyökkäys ei tule pelkästään ulkoa. Suomen Yrittäjät yrittää murentaa työehtosopimusten yleissitovuutta kantelemalla asiasta Euroopan neuvostolle. - Vielä tämän kerran tämä asia katsotaan läpi, uhoaa SY:n hallituksen puheenjohtaja Eero Lehti. [AL 8.2.]

Hyökkäykset ovat kohdistumassa yhä useammin myös työpaikkojen pääluottamusmiehiin. Toimivista luottamusmiehistä halutaan eroon hinnalla millä hyvänsä, koska se kertamaksu on pieni paha isolle firmalle [AL 16.2.] ja se voidaan repiä irti jäljelle jääneiden - orjien, joiden etuja ei enää kukaan ole ajamassa - selkänahasta. Irtisanottu pääluottamusmies ei myöskään voi palata töihin, vaikka irtisanominen todettaisiinkin laittomaksi, kuten esim. Tamglassin tapauksessa viime syksynä. Tuoreempi tapaus löytyy Urjalasta. [Linkki uusittu 22.2.] Itse ratkaisua en kuitenkaan ymmärrä - taas päästiin rahalla luottamusmiehestä eroon ja kaikki hyvin?

Tuolta Palvelualojen Ammattiliiton sivuilta ja erityisesti Pam-lehdestä pääsee sivullinenkin tutustumaan palvelutyön onneen, yksintyöskentelyn iloihin, sekä alan varmaan ja vakaaseen työsuhdeturvaan - ilman mitään Frankenstein-direktiivejäkin.

Hyökkäysrintaman etulinjassa EK huutaa "lisää joustoja" -uraataan poteroissaan puolustautuville työntekijöille. Lisää joustoja? Miten tässä suomalaisen työn syöksykierteessä ja kurimuksessa enää mistään joustat, kun vakituiset työpaikat katoavat ja kaikki on vain pätkä-, osa-aika- ja vuokratyötä hirveä kiire ja sairastumisen pelko perseessä? Ihmiset tulevat flunssaisina töihin jo nyt ja/tai juoksevat jos jonkinlaisten pillereiden voimalla päivänsä läpi yhä kovenevat tulosvaatimukset niskassaan. Siis lisää joustoja työelämään, jonka keskeisiksi ongelmiksi jopa kokoomuspuolueen puheenjohtajakin myöntää tänään loppuunpalamisen ja perusteettomat julkisen sektorin pätkätyöt? Mistä joustat silloin, kun ihmisarvosi on viety?

En malta olla lopuksi huomauttamatta, että tätä taustaa vasten on melkoisen hupaisaa lukea keskustelupalstoilta teinipeelojen uhoamista ja intoilua "sosialistisen Suomen" kurjuudesta ja heidän tietäväisiä ja kehittyneitä mielipiteitään "ay-mafiasta". No, ehkä siperia opettaa vielä heitäkin. Siis se halpatyön El Dorado, jossa koko yhteiskunta on peruspalveluja myöten lopultakin saatu alistettua vapaan pääoman ja rajoittamattoman keinottelun temmellyskentäksi.

 

Päivittelyä

21.2.06

Suomen Yrittäjät jatkaa kovenevien otteiden linjalla. Jo mainittu hallituksen puheenjohtaja E. Lehti huutaa tänään Aamulehden etusivulla työsuhteiden koeaikaa pidennettäväksi kahteen vuoteen. Hän hakisi mallia Saksasta, jossa systeemi on jo käytössä alle 10 työntekijän firmoissa.

Tämä tarkoittaisi mielestäni vain uuden sormen antamista orjatyön uudelle tulemiselle. (Ihan kuin se ei olisi jo täällä.) Työnantaja saisi oikeuden juoksuttaa työntekijää täysin mielivaltaisesti kaksi vuotta, potkaista pihalle, ja ottaa uusi orja tilalle. Työntekijän "oikeuksista" ei tässä järjestelmässä tarvitsisi paljon suuta piestä.

Näitä puheita kuunnellessa ei ole ihme, että työntekijät kokevat työnantajan asenteiden koventuneen, kuten YLE eilen uutisoi.

Tarkennettakoon tässä samalla tuolla ylempänä tekstissä olevaa ilmausta "tätä taustaa vasten". Tarkoitan sillä sitä kaikkea uusliberalismin ja turbokapitalismin jyräämistä, joka yhteiskunnassamme on meneillään. Suomi on eräs Euroopan amerikkalaisimpia maita, ellei suorastaan ykkönen. Mistään "sosialismista" on peelojen turha vouhottaa - päinvastoin. Demaritkin menevät välillä kokoomuksesta oikealta ohi ja vasemmistoa ei ole.

27.2.06

Otteet kovenevat myös Perloksessa (IT-viikko, 27.2.)

03.03.06

Tähän sopiikin hyvin jatkoksi nimimerkin "Suomeenkin, kiitos!" tänään AL:n päivän tekstareissa ollut kannanotto:

"Eero Lehti. Määräaikainen työsopimus ja koeaika ovat päinvastaiset. Koeajalla työsuhde voidaan päättää [jomman] kumman osapuolen toimesta milloin tahansa, kun taas määräaikaista työsuhdetta ei voi päättää kumpikaan ennenaikaisesti paitsi yhdessä sopien. Eli saksan mallissa työntekijälle turvataan jopa neljän vuoden työsuhde."

07.03.06

YLE kertoo tänään Ranskassa odotettavissa olevista suurmielenosoituksista pääministerin työelämäuudistuksia vastaan. Linkki. Kuinka ollakaan, eräs pääkohta niissä on tehdä alle 26-vuotiaiden työntekijöiden koeajasta kaksivuotinen. Missäs minä olen kuullut tämän ennenkin... Tulee myös mieleen, marssittaisiinkohan Suomessa kaduilla tällaisten pikkupikku-juttujen takia?

09.03.06

Ei auttanut marssiminen tällä kertaa. Halpaorjatyö hyväksyttiin Ranskan parlamentissa. Linkki. Vitutusloki jää mielenkiinnolla odottamaan Suomen uuden_työwäen ponnisteluja orjuuden lopulliseksi laillistamiseksi myös täällä.

17.03.06

Odotellessamme ihastelkaamme ranskalaisten voimakasta vastarintaa. Mellakat pahenivat jo yhteenotoiksi. Linkki. Vielä kerran tekee mieli kysyä: Miten Suomessa kävisi? Maassa, jossa mm. yhteen ääneen ylistetään ulkomaisen työvoiman siunaukselllisuutta, vaikka kyse on härskistä työehtojen polkemisesta halpatyövoimaa hyväksikäyttämällä. (Linkki tuoreeseen uutiseen.)

19.03.06

Miljoona ihmistä kaduilla, 160 kaupungissa. Ranskan uusi vallankumous? Lue. 

28.03.06

Ranska on edelleen kaduilla osoittamassa mieltään orjatyölakia vastaan. Tänään oli lisäksi yleislakko-luonteinen toimintapäivä. Uutislinkki.

Tilannetta kommentoitiin tänään Ajankohtaisessa Kakkosessa siinä määrin kummallisesti, että aihe paisuu ulos tämän otsikon alta. A2 otsikoi raporttinsa: "Ranskan opiskelijat marssilla menneisyyteen". Menneisyyteen? Ohjelmassa esiintynyt ranskalainen sosiologi höpisi nuorista, jotka "pelkäävät, eivätkä ymmärrä maailman muuttuneen". Lisäksi jotain globalisaatio sitä ja tulevaisuus tätä.

Tässähän tämä vapaan kilpailutalouden umpikuja hyvin kiteytyykin. Siis eurooppalaisen työntekijän tai työelämään kurkottavan nuoren näkökulmasta! Ei vapaalla kapitalismilla mitään hätää vielä ole, niin kauan kuin voittoja voidaan siirtyä tekemään jatkuvasti uusiin (halvempiin) maanosiin. Mutta että opiskelija, joka ei halua alistua pelureiden pelinappulaksi, viskottavaksi pätkätyöhön sinne ja osa-aikaiseksi tänne ilman minkäänlaista lainsuojaa, haikailee menneisyyttä? No varmasti! Kuka sellaista tulevaisuuttakaan haluaisi, johon markkinavoimien edessä housuihinsa paskovat poliitikot hätäpäissään ovat meitä viemässä.

10.4.06

"Ranska hylkää nuorten työllistämislain", otsikoi Yle tänään. (Linkki.)

Lievästi sanoen harhaanjohtava otsikko. Ja oikeastaan koko uutisteksti. Vasta viimeisessä kappaleessa kerrotaan, mistä oikeasti oli kysymys: (boldaus minun)

"Laki olisi määrännyt alle 26-vuotiaille nuorille kahden vuoden koeajan. Tuon jakson aikana nuori olisi voitu sanoa irti työstään ilman syytä."

Otsikon olisi pitänyt kuulua: "Ranska hylkää nuorten orjuutuslain".

Jokohan tämä aihe on saatu käsiteltyä? Vai mitä EK? Ja E.L.?