"Istut kotisohvallasi, tutustut internetin välityksellä vaaliehdokkaisiin ja kun sellainen löytyy, äänestät häntä saman tien verkon välityksellä."

Näin aloittaa Aamulehti tänään juttunsa, jonka otsikko kuuluu: "Sähköinen äänestys ei saa teekkareitakaan innostumaan".

Kyse on siitä, että saataisiin äänestysprosentti nousuun tekemällä homma mahdollisimman helpoksi. Jutussa käsitellään lähinnä korkeakoulujen ylioppilaskuntien edustajistovaaleja, mutta yhtäläisyydet kaikkiin vaaleihin ovat ilmeiset. Olihan äskettäin puhetta verkkoäänestyksen ottamisesta Suomessakin käyttöön Viron malliin. Toistaiseksi ajatus haudattiin, koska vaalisalaisuutta ja -rauhaa ei kyetä takaamaan.

Ja hyvä niin, sillä tuntuuhan se huomattavasti konkreettisemmalta vaikuttamiselta kirjoittaa ehdokkaansa numero fyysiseen äänestyslippuun ja viedä se itse omin käsin leimattavaksi - olkoonkin, että merkintä tehdään jostain mystisestä syystä edelleen lyijykynällä. Sitä paitsi voihan äänestyspaikalla olla hyvässä lykyssä kahvitarjoilu tai jotain muuta kivaa viihdykettä tarjolla...

No ei kai sentään valtakunnallisissa vaaleissa! Enpä itse ainakaan muista sellaiseen törmänneeni, vaikka vaaleja jo lukuisia takana onkin, eikä yhtään ole jäänyt väliin. Onko sinua palkittu, tai siis houkuteltu, äänestämään jollakin "porkkanalla"? Mitä sanoisit? AL:n jutun mukaan monet opiskelijat kuitenkin myöntävät innostuneensa omissa vaaleissaan perinteisestä vaalitavasta juuri palkaksi saatavan pullakahvin takia.

Siis hetkinen. Eikö tässä jo nykyään aliarvioida äänestäjiä? Homma yritetään tehdä nopeaksi ja helpoksi ja ehdokkaiden kampanjat käyvät yhä sirkusmaisemmiksi hurmoshenkisten kokousten sarjaksi, jotta vaikeat asiakysymykset saadaan unohdettua taka-alalle kiusaamasta kenenkään mieltä, ja jos sittenkin on vaikea päättää ketä äänestää, niin viimeistään jatkuva galluppien vyörytys kertoo meille "todelliset vaihtoehtomme". Ja sitten saamme ehkä kahvia ja pullaa.

Vaalipäivän iltana voimmekin sitten tyytyväisinä kansalaisvelvollisuutemme täyttämisestä katsoa kotisohvaltamme - värikkäiden ilmapallojen ympäröiminä - kuinka mikään ei taaskaan muuttunut.