|
|
|||
|
31.08.2006 - 22:00
Suorapuheinen mies herättää pahennusta Pohjois-Hämäläisessä perhemarketissa. Kassajono liikkui hitaasti. Näytti olevan taas se hetki päivästä, jolloin suurostajat ovat liikkeellä kärryt pullollaan tavaraa ja suurin osa kassoista pimeänä. Miten ne sattuvatkin aina samaan aikaan? Suorapuheinen mies vilkaisi kelloaan. Puoli kolme. Tavallinen arkitorstai ja jonot kuin jouluna. No jaa, kuukauden viimeinen päivä sentään.
Vihdoin hänen vuoronsa tuli ryhtyä nostelemaan ostoksiaan hihnalle. Tietenkään edellinen asiakas ei ollut asettanut siihen valmiiksi "seuraava asiakas"-kylttiä. Eipä tietenkään. Sitten taas odoteltiin. Odoteltiin, että tupakkarännin päässä, jossain mystisessä salahuoneessa, tekniikka onnistuisi imaisemaan oikean merkkisen askin ja suhauttamaan sen putkea pitkin oikean kassan kohdalle. Kassa istui tyynenä ja hymyili anteeksipyytävästi. Suorapuheinen mies hillitsi tällä kertaa normaalisti tilanteessa laukomansa tekniikan edistyksen ihmeellisyyttä ja siunauksellisuutta koskevat kestoherjansa. Tuntui, että nyt saattaa tulla muutakin jos avaa suunsa. Viuuh, sanoi muoviputki. Ja klonks. Aski syöpää aiheuttavia, nautinnollista kärsimystä tarjoavia pötkylöitä kolahti rännin pohjaan, mutta ei päässyt vielä putoamaan näkyville. Eipä tietenkään. Sen pitää kai jäähtyä hetken matkattuaan niin huimaa vauhtia putkistossa. Suorapuheinen mies ajatteli että tähän kaikkeen pelleilyyn kaikilla kassoilla kuukaudessa kuluvan ajan hinnalla työllistäisi varmaan pari kassaa lisää. Mutta ei - tämä on sitä tehokkuutta. Maksettuaan ja pakattuaan kassinsa hän lähti kävelemään ulko-ovia kohti silmäillen samalla kassakuittiaan. Virhe loisti heti silmiin ikäänkuin se olisi punaisella printattu. Hän kiepsahti ympäri ja marssi takaisin kassalle. - Anteeksi mutta tässä on virhe, hän sanoi kuittia ojentaen. Kassa vilkaisi häntä ihmeen ystävällisesti ja keskeytti heti liukuhihnatyönsä. - Niin? - Tämä jauheliha oli tarjouksessa, kaksi euroa. Kassa otti kuitin ja tutki sitä. - Ahaa, mutta minä en voi tälle mitään, teidän täytyy mennä neuvontaan. Minulla on vain nämä hinnat täällä. Tyttö ojensi kuitin takaisin. - Okei, sinne sitten. Eihän se sinun syysi ole, en minä sillä. Suorapuheinen mies otti kassinsa ja lähti etsimään neuvontaa. Tyynesti ja rauhallisesti. Sattuuhan näitä. Tyyneys alkoi kuitenkin rakoilla, kun hän näki millainen jono neuvonnassa oli. Samalla tiskillä hoidettiin valitukset, palautukset, tiliasiat ja vastaanotettiin veikkaukset. Hän potki kassia jaloissaan etenpäin sitä mukaa kun jono eteni. Hitaasti. Onneksi ei tullut ostettua pakasteita, hän ajatteli. Hänen mieleensä juolahti myös eräs toinen ajatus ja tyyneys katosi lopullisesti. Oli jo iltapäivä. Eikä kukaan näistä ihmisistä näyttänyt olevan samalla asialla... - Iltapäivää, hän vastasi neuvontahenkilön odottavaan nyökkäykseen. Hän läimäisi jauhelihan ja kuitin tiskiin. - Tämän piti olla tarjouksessa, kaksi euroa. Kassa otti siitä kolme viisikymmentäviisi. - Niinkö? Jaa, vai niin... hmm... no tarkistetaanpas asia. Neuvontaneitonen luki koodin pakkauksesta ja näppäili hetken päätteellään. Sitten hän otti puhelimen ja soitti lyhyen puhelun. Suorapuheinen mies odotti. Kaikki odottivat. - Aivan oikein, tässä on tapahtunut erehdys, tuli lopulta vapauttava tuomio. - Saatte erotuksen rahana. - No varmasti saan, sanoi suorapuheinen mies. - Mutta yhtä asiaa minä ihmettelen. Sanokaas onko tarjous ollut koko päivän voimassa? - Niin, kyllä kai se on. Ainakin luulisin. Joka tapauksessa se on voimassa silloin kun siitä tuotteen yhteydessä ilmoitetaan. Tässä on nyt vain sattunut inhimillinen ereh- - No varmasti on, keskeytti suorapuheinen mies. Kuuluvasti. - Ei ole kyse siitä. Sellaisia sattuu, mutta tiedättekös paljonko kello on? Neuvontavalituskassahenkilö vilkaisi seinällä olevaa kelloa eikä vastannut. Hän katsoi suorapuheista miestä jo hiukan rasittuneesti. Ihmiset alkoivat kerääntyä tuijottamaan. - Minä ihmettelen sitä, jatkoi suorapuheinen mies, että olenko minä ensimmäinen joka huomauttaa asiasta? Kello tulee kohta kolme iltapäivällä ja jos tästä olisi joku valittanut aiemmin, asia olisi jo korjattu, eikö niin? - Niin, en minä ainakaan muista... mutta voihan olla että jollekin muulle on- - Ei voi, muutenhan se olisi korjattu, eikö niin? - Niin tietysti, totta kai... mutta- - Mitä mutta? Tarkoitatteko, että väärä hinta ei olisikaan ihan varmasti ja välttämättä oikaistu järjestelmäänne heti, vaan asiakkaanne maksaisivat hyväuskoisesti väärää hintaa tunnista toiseen? - No en tietenkään, ryhdistäytyi neuvontavalitusasiakaspalveluhenkilö. - Minä lupaan, että virhe oikaistaan nyt heti. Sitäpaitsi saattehan te hyvityksenne. Kas tässä. Hän laski kolikot pöytään. Jotenkin halveksivasti. Suorapuheinen mies oli menettää suorapuheisuutensa. Hänen korvissaan suhisi ja hän unohti ympärillään ja takanaan kurkkivat ihmiset. - Jumalauta! Tiedätkös likka että tuossa on melko tarkalleen kymmenen markkaa! Muistatkos sinä markkoja ollenkaan? Tiedätkös ettei ole kauankaan kun tuo oli sinun ikäisille ja vähän isommillekin ISO raha? Niin iso kuitenkin, ettei sitä olisi halveksien heitelty kaikkeen sellaiseen sontaan, jota sillä ei nykyään edes saa! Kuinkahan monta niitä kymppejä asiakkaanne ovat tänään tänne turhaan menettäneet? Tilanne pysähtyi. Tuntui kuin koko automarketti olisi hiljentynyt kuuntelemaan. Tiskin takana seisova neuvontapalveluvalitusasiakastoimihenkilö vain seisoi ja tuijotti suorapuheista miestä. Samoin tekivät muutkin. Suorapuheinen mies veti syvään henkeä. - No niin. Anteeksi, hän sanoi. - Mutta vähän siis respektiä hei! Hän keräsi tavaransa. Tiskin takana oli edelleen hiljaista. Hän marssi sivuilleen katsomatta ulos auringonpaisteeseen.
|
Kirjoittaja
Niin väsyi vastavirtaan soutaja, rantaan laski venhonsa. Teki pienen pesän, tulen lämpöisen. Söi, joi, katsoi virran menoa - ja nauroi.
(VINKKI:
Jos tulit hakusanalla tai eksyit kategorioiden ja kuukausien viidakkoon muuten vain vahingossa - klikkaa "Vitutusloki"-pääotsikkoa tuossa ylhäällä.)
Sivut
Lokaajan linkit
Tiedonjanoon Epäilyä ja vapaita ajatuksia Tiedon turvaksi Muuta tärkeää
Kirjavinkkejä
(Kts. myös "Kuukauden kirja" ja "Luettua"-kategoriat!)
- Tieto-Finlandia -palkittu teos ihmisen asemasta maailmankaikkeudessa. Kuuluu jokaiseen kirjahyllyyn! -------
- Kiehtova ja syvällinen kahden erilaisen maailmankatsomuksen, piispan ja tähtitieteilijän dialogi -------
- Kertomus uskoon tulosta, lahkon ehdoilla elämisestä, epäilyksen heräämisestä ja ulospääsyn vaikeudesta -------
- Hätähuuto suvaitsevaisuuden ja muutoksen puolesta. Rohkea puheenvuoro islamin kompastuskivistä. (vrt. "Neitsythäkki") --------------------
- Matka amerikkalaisen pikaruokakulttuurin alkulähteille ja hampurilaisketjujen sydämeen -------------------
- Amerikkalaisen unelman kääntöpuoli; kun kahdenkaan työn palkka ei riitä elämiseen ------------------
- Muistutetaan nyt tästäkin: Suomen ensimmäinen skeptinen hakuteos - lähes 500 hakusanaa outojen oppien maailmasta. Myös netissä! --------------
- Tutkimusmatka ihmisyyden pimeälle puolelle: Miksi ihminen voi toimia niin käsittämättömän julmasti lajikumppaneitaan kohtaan? Kuinka kansanmurhat ovat mahdollisia? Historiasta pitää voida oppia. -------------
- Pirullinen satiiri passittoman, maattoman ja rahattoman merimiehen seikkailuista - maalla ja merellä - ensimmäisen maailmansodan jälkeisessä Euroopassa. Hykerryttävää tragikomediaa ja pysäyttävää profetiaa vuodelta 1926(!). "Mestariteos", kuten Peter von Bagh kirjan jälkisanoissaan ylistää. Yes sir! ------------
- Kaikkien tuntema klassikko, joka kaikkien kannattaisi myös lukea. Tämä ihmisyyden ilmestyskirja vuodelta 1932 on aina vain ajankohtaisempi. "Todella tehokas totalitaarinen valtio olisi sellainen, jossa poliittisten johtajien kaikkivaltias toimeenpaneva elin ja sen alainen ohjaajien armeija valvovat orjuutettua väestöä, jota ei tarvitse pakottaa, koska se rakastaa orjuuttaan." -----------
- "Eikö olisi sääli viettää ainutkertainen elämä maapallolla saamatta koskaan selville, mistä tässä kaikessa oikeastaan on kysymys?" Tämän luettuasi tiedät lähes kaikesta jo aika paljon! (Saatat myös jäädä pohtimaan edellisen kysymyksen aikamuotoa...) ---------- Hits since 31.10.05
|
||
Suorapuheinen Mies iskee jälleen. Tuo rahan arvon sosiaalis-henkinen inflatisoituminen on kyllä havaittu. Porukka pelaa meidänkin oppilaitoksessa Texas Hold'emiä 2.50 kertapanoksesta ja useita kierroksia putkeen. Ollaan köyhiä opiskelijoita (tm).
Nyt kun rupesin ajattelemaan tarkemmin, niin ihan hävettää. Toisaalta, köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa. Puolustuksekseni sanon, että se oli ensimmäinen ostamani vaate sitten tammikuun.
Villa had to survive Hull penalty wotlk gold appeals for a handball against Ashley Young in time added on, television replays showing that referee Steve Bennett wow gold correctly rejected the claims after consulting a linesman.
Bennett had been involved in controversy after just five wow gold minutes when American goalkeeper Brad Friedel looked to have handed Hull the initiative and threaten Villa's return to the Champions League qualifying wow gold zone.
Friedel spilled the ball under pressure from Nick Barmby and stand-in right-back Nigel Reo-Coker turned it into his own net as he attempted to wow gold clear.
But Bennett cut short celebrations at the KC Stadium -- and let Friedel off the hook -- when he ruled out the score for an wow wotlkapparent infringement by Barmby.
Zayatte's intervention from a Young cross bound for wow gold Gabriel Agbonlahor then saw Villa leapfrog Arsenal and draw level with Manchester United on 38 points -- seven adrift of leaders Liverpool and four wow gold behind Chelsea.
Stung by an on-pitch dressing down wow gold by manager Phil Brown at Manchester City last week, Hull showed five changes and a vastly improved performance.
Promoted Hull were looking for only their second win in 11 games while wow gold Villa arrived unbeaten in seven and it looked to be heading for a goalless draw when the home side suffered a cruel late blow.
Captain Graeme Smith wow power leveling hit a fluent 75 as his side successfully passed a world of warcraft gold modest victory target of 183 on the final day at the MCG to take an wow powerleveling unassailable 2-0 lead.
It was the South African's first-ever Test series triumph in Australia and dofus kamas victory in the third and final match in Sydney will see them leapfrog the home side at the top of the global rankings.
Hashim Amla (30 not out) scored the winning runs shortly after lunch as South Africa became the first team to overcome Australia at home since the West Indies in 1992-93.
South Africa were never under any pressure in their run chase and did not lose a wicket until just before lunch when the inspirational Smith Lord of the Rings Online Gold was trapped leg before wicket by Nathan LOTRO Gold Hauritz.
Smith had flyff penya dominated a 121-run opening stand flyff money with Neil McKenzie, hitting ffxi gil 10 boundaries.
McKenzie struggled to buy ffxi gil a half century and survived strong eq2 plat lbw shouts from Brett Lee, eq2 gold who was bowling despite an injured foot that will Lord of the Rings Online gold keep him out of the Sydney Test.
South Africa's LOTRO gold victory was set up by a brilliant maiden Test century fly for fun penya from JP Duminy, who shared a stunning flyff penya 180-run ninth wicket partnership with pace bowler Dale Final Fantasy XI gil Steyn.
It gave the tourists ffxi gil a priceless 65-run lead on first innings before man of eq2 plat the match Steyn worked his magic with the ball as Australia were eq2 gold bowled out on the fourth day for 247 in their second innings.
The pugnacious Smith was virtually runescape money lost for words in his victory speech.
"It has been such a special moment runescape gold for all of us, it has been an incredible team effort," he said.
"I have been smiling non-stop wow po since we hit the winning runs.
"To be 2-0 up after this game was something wow or we only dreamt of."
South Africa won the first Test in Perth from an unlikely position, chasing 414 for victory for the loss of only four wickets.